Metsäkylässä on vireänä
toimiva kyläseura. Perinnekulttuurin vaaliminen on tärkeätä
asukkaille. He ovat kunnostaneet muun muassa vanhan myllyn ja riihen.Täällä
ei olla ynseitä myöskään vieraille. Metsäkylästä
pääsee tunnustelemaan pohjoisen karua, mutta niin kiehtovaa
luontoa, joka tempaisee mukaansa. Metsäkylässä on
luonnon rauhaa ja kalaisia vesistöjä. Sinisenä siintävien
vaarojen takaa näkee pitkälle.
Samoissa maisemissa, mitkä olivat tuttuja
kirjailija Kalle Päätalolle, kulkee noin kymmenen kilometrin
mittainen luontopolkuverkosto.
Metsäkylästä pääsee moottorikelkalla sekä
Suomussalmen keskustaan että Hossaan ja pohjoisen suuntaan
Taivalkoskelle. Urakartat löytyvät Villi
Pohjola sivuilta.
Metsäkyläläisten kirjoittamat
kirjat:
Metsäkylän ihmisten ja talojen historiaa: kirjoittanut
Liisa Päätalo.
Kirjoitettu osittain kyläläisten toimesta kansalaisopiston
piirissä.
Tieto ja elämä: Aulikki Holma
ja Inkeri Heikkilä
Elettiinpä ennenkin: Heimo Moilanen
Runokokoelma: Janne Väyrynen
Runokokoelma: Raija Räisänen
Elämää Karttimolla:
Tuomo Horsma