- Ennen vanhaan kengät ja kintaat
oli omatekoset. Kun ne kastuivat esimerkiksi niityllä, tarvittiin
ns. venninkeppiä, jolla kengät ja kintaat vennättiin
entiseen malliinsa.
- Ennen se oli sonnanaju kevväällä.
Kun variksen ääni kuulu ensi kerran, sillon tuli kiire
sonnanlapiointiin. Neulikossa Iivari sano, että nyt tunkiolle,
se tulloo kesä. Kun Iivari lähti ämpärikomppaniaan,
ajettiin sontaa kärryllä aamukuuteen. Nehän kokosi
vanhoja miehiä tuonne koululle ja asentoa tiettivät.
Vanhoja miehiä ja vuonna 1927 syntyneitä koulutettiin
rintaman varalle, Taivalkosken Maijanlammilla harjottelivat. Iivari
tahtoi lomaa, sanoi, että jos ette päästä
niin lähen yöaikana, ja muualta ei tartte katella kuin
kotoa. Vääpeli sanoi, että no sinut pitää
sitten päästää lomalle toistaiseksi. Vielä
60-luvulla Iivari löi käsiään yhteen ja sanoi,
että sillä lomalla kait sitä ollaan.
- Ii-tehtaallekko sitä mennään,
kysyi Kivi-Jussi, kun kylän lapsia oli matkalla kouluun.
- Erkka-Kalevi laittoi myöhässä
onnittelukortin Horsman vaarille: Parhaimmat onnittelut myöhästyneen
syntymäpäivänne johdosta!
- "Ei se mittää se ilimalento
vaan se äkkipyssäys", sanoi Huttu-Heikki, kun
laski tynnyrillä Rinkkalan katolta alas. Heikki esitti ohjelmaa
taloissa ja savottakämpillä. Kerran Heikki oli joutunut
putkaan. Vartija ihmetteli, kun sellistä alkoi kuulua haitarinsoitto.
Hän katsoi oviluukusta sisälle, siellä Heikki soitti
kengällään ja haitarin äänet siitä
kuullosti lähtevän. Kerran Heikin ollessa Halkolan uunin
päällä kuulosti kuin siellä olisi höyryveturi
puuskuttanut ja kiskojen kolke kuului.
- Ollin-Matti oli ollut lintumetällä
ja kertoi siitä: "Koira haukkuo puputti, no minä
vaanie vemplasin sinne. Sitte ku minä ampuo ämpläytin
niin kuulin, että se kuulu muksaus ku lintu puota muklahti."
- Kerran Mörkö-Kalle nousi Näljängässä
linja-autoon. Horsman Impi sanoi: " Nyt nousi mörkö
autoon." "Kerrassa mahoton peto!" vastasi Kalle.
Toisen kerran Tiehaarassa nousi Takalon Eemi linja-autoon, jossa
Kalle jo istui. Kalle sanoi: "Voe tuhannen purnake - taas
oot menossa kirkolle!"
- Kalle oli näyttelijä koko ikänsä.
Rippikoulussa hän istui Neulikon Iivarin vieressä. Teräsvasara
oli silloin pappina. Aina kun tytöt vastasivat papin kysymykseen
väärin, alkoi Kalle murista, poikien vastauksiin hän
ei reagoinut. Kerran taas joku tyttö vastasi väärin.
No Kalle alkoi murista ja Iivarilta pääsi nauru. Teräsvasara
sanoi: "Hullukohan lie tuo Iivari vai liekö hulluksi
tulemaisillaan." Iivaria hävetti niin, että sen
jälkeen hän ei viihtinyt mennä omalle paikalleen
istumaan moneen päivään vaan istui pölkyn
päällä uunin kupeella.
- Kun jäät lähtevät
niin sinne ne menee kalatkin minne jäät. Lohilahden
vanhat isännät, Kalle ja Matti, puhuivat kerran, että
nyt ne meni kalat Kylmälän perälle, meni siiat
Aatelle.
- "Hävisi se Liitsin pötky
kun ei kehannu pelata", sanoi joku Leedsin voiton puolesta
veikannut Halkolassa, jossa Akselilla oli veikkaustoimisto joskus
50-luvun alussa.
- "Sana rahaksi ja loppu velaksi",
sanoi joku ennenvanhaan kaupan kassalla.
- Joku hiivan ostaja kysyi missä sitä
on niitä yllytyspaketteja.
- Kun markka muuttui euroksi ja kassakone
näytti ostosten hinnan, kysyi eräs asiakas, että
paljoko se on rahassa. Joku toinen oli harmissaan, kun ei ymmärtänyt
uusien rahojen päälle, ja sanoi: "Soapi kait sitä
persien kansa olla rätingissä."
- "Tyhjeä vipu rapovaa",
sanoi asiakas etsiessään lompakosta kolikoita.
- "Kolome on assieta, joita ei väsy
kahtomasta: nukkuva lapsi, avotuli ja virtaava vesi."